Järjestön ikioma
ohjelmistokumppani
Taloushallinto ja työajanseuranta, jotka tekevät toiminnasta sujuvaa ja läpinäkyvää, sekä vapauttavat aikaa kehitykselle.
Minimoi rutiinityöt ja kokoa tiedot yhteen, niin että prosessit toimivat ajasta, paikasta, laitteesta ja tekijästä riippumatta.
Helpompi ja toimivampi arki nykyaikaisella taloushallinnolla ja työajanseurannalla.
Järjestöjen, kuten yhdistysten ja säätiöiden arki nojaa sujuvaan taloushallintoon, toimivaan työajanseurantaan ja selkeään, läpinäkyvään raportointiin.
Silti moni kamppailee edelleen esimerkiksi seuraavien asioiden kanssa:
- Päivät täyttyvät manuaalisesta kirjaustyöstä ja prosessit ovat vahvasti henkilöriippuvaisia.
- Ostolaskujen käsittely viivästyy kankeissa prosesseissa.
- Talousraportointi vaatii “pienen ihmeen” joka kuukausi.
- Tunnit tulevat myöhässä tai eri tavoilla, ja aina joku unohtaa.
- Projektien ja hankkeiden tuntierittely kootaan käsin
- Työtuntien. hyväksyntäketjut seisovat epäselvien prosessien ja vastuiden takia.

Softec on enemmän kuin ohjelmistotoimittaja
Olemme ikioma ohjelmistokumppanisi, joka tuo järjestönne käyttöön modernit taloushallinnon ja työajanseurannan ratkaisut yhdistettynä henkilökohtaiseen palveluun ja vahvaan kotimaiseen asiantuntemukseen.
Softec on kumppani, joka pitää huolta, että ohjelmistoympäristösi toimii saumattomasti, prosessit automatisoituvat ja organisaatiosi saa oikeat työkalut kestävään ja tehokkaaseen arkeen.
Me autamme kun:
- Taloushallinto on tehotonta ja rutiinityöt syövät liikaa aikaa, eikä aikaa jää kehitykseen.
- Projektien, hankkeiden ja avustusten raportointi on tarpeettoman raskasta.
- Työajanseuranta on hajallaan ja vaatii jatkuvasti runsaasti käsityötä.
- Kankeat prosessit takkuilevat, eivätkä asiat hoidu ajallaan.
- Organisaatio tarvitsee selkeämmän, yhtenäisen ohjelmistoympäristön ilman jatkuvaa säätöä.
Näin ratkaisemme ongelmat:
- Fennoa automatisoi taloushallinnon rutiineja, kuten ostolaskut, maksuliikenteen ja raportoinnin.
- Nepton tekee työajanseurannasta helppoa ja selkeää, se toimii myös mobiilissa, projekteissa ja tapahtumissa.
- Integraatioiden avulla tieto kulkee automaattisesti ja ajantasaisesti ilman pirstaleisia järjestelmiä.
- Kartoitus, käyttöönotto ja tuki asiakkaan tarpeiden mukaan.
- Emme jätä asiakasta yksin, varmistamme arjen sujuvuuden ennen käyttöönottoa, sen aikana ja myös sen jälkeen.
Lopputulos:
missä siitä on eniten hyötyä: toiminnan kehittämiseen.
Softec on luotettu ohjelmistokumppani monille järjestöille, kuten heille:
Olisimmeko myös teidän ohjelmistokumppaninne?
Ota yhteyttä tästä, niin selvitetään miten voisimme helpottaa arkeanne.
Fennoan edut järjestöille:
- Ajasta, paikasta ja laitteesta riippumattomuus
- Pilvipohjainen Fennoa toimii myös mobiilina. Hallitus ja talouspäättäjät voivat tarkastella taloustietoja milloin ja missä tahansa.
- Automaatiot vähentävät manuaalista työtä
- Esimerkiksi ostolaskujen automaattinen kierrätys, tiliöinti ja maksatus.
- Tilinpäätös ja muu raportointi helposti
- Selkeä tuki ja valmiit pohjat tilinpäätökseen, budjetointiin, avustusten seurantaan sekä kustannuspaikkakohtaiselle seurannalle.
- Sähköiset arkistot ja dokumentointi
- Varmatoiminen ja lakisääteinen digitaalinen arkisto koko organisaation käyttöön.
- Sujuva yhteistyö tilintarkastajan kanssa
- Kaikki osapuolet työskentelevät samassa järjestelmässä.
Fennoa sopii sekä pienen vapaaehtoisvoimin toimivan yhdistyksen, että suuremmankin säätiön tarpeisiin. Softecilta saat Fennoan suoraan omaan käyttöösi, ilman tilitoimistoa.
"Fennoa automatisoi rutiinimme. Ajansäästö ja nopeus ovat helpottaneet arjen työtä merkittävästi. Järjestelmä sisältää myös pankkiohjelman. Porautuvuus, reaaliaikaisuus ja raportointiominaisuudet ovat talouspäällikön roolistani katsottuna huipputoimintoja!"
kysymyksiä ja vastauksia
1. Mitä Fennoa tekee automaattisesti
- Fennoassa voidaan automatisoida esimerkiksi toistuvaislaskujen luonti, hyväksyntä ja lähetys, tiliotetapahtumien tiliöinti, ostolaskujen kierrätys, maksujen käsittely ja maksukehotukset ja perintä.
2. Voiko Fennoa käyttää yhdessä ERP:n kanssa?
- Kyllä. Fennoa toimii taloushallinnon moottorina ja ERP hoitaa operatiiviset prosessit.
3. Miten Fennoan pankkiyhteydet toimivat?
- Tiliotteet saapuvat automaattisesti Fennoaan ja kaikista tiliotetapahtumista muodostuu oma tosite kirjanpitoon. Reskontrakohdistukset ovat automaattisia ja tiliotteelle saadaan luotua tiliöintisääntöjä.
4. Onko Fennoassa mobiilikäyttö?
- Kyllä – Fennoa mobiilissa on monia ominaisuuksia kuten ostolaskujen hyväksyntä ja maksaminen sekä myyntilaskujen tekeminen. Mobiililla pystyy myös esimerkiksi kuvata kuitteja sekä tekemään matka- ja kululaskuja.
5. Miten Fennoan raportit toimivat?
- Kaikki raporttien tiedot ovat reaaliaikaisia.
kysymyksiä ja vastauksia
1. Mitä hyötyä sähköisestä taloushallinnosta on?
-
Vähemmän manuaalityötä, mikä tarkoittaa, että aikaa ja rahaa säästyy. Lisäksi virheiden mahdollisuus vähenee ja saadaan reaaliaikaista tietoa yrityksen taloudesta.
2. Mitä automaatiota taloushallinto-ohjelmistot yleensä tarjoavat?
-
Muun muassa ostolaskujen kierrätys, tiliöintiehdotukset, pankkiaineistot, tulorekisteri-ilmoitukset ja myyntilaskujen lähetys.
3. Onko sähköinen taloushallinto tietoturvallista?
-
Kyllä – nykyaikaiset järjestelmät ovat pilvipohjaisia ja kirjautumiseen saadaan lisäturvaa esimerkiksi kaksivaiheisen tunnistautumisen avulla.
4. Voiko taloushallinto integroitua ERP:iin?
-
Kyllä. Silloin myyntilaskut voidaan muodostaa ERP:ssä ja saadaan tuotua taloushallintoon. Lisäksi saadaan esimerkiksi tehtyä järjestelmien välillä ostotilausten täsmäytys.
5. Miten talousraportointi automatisoidaan?
-
Taloushallinto saadaan tarvittaessa integroitua BI-raportointijärjestelmään. Näiden ohjelmien välinen tiedon siirto voidaan automatisoida.
Neptonin keskeiset hyödyt järjestöille:
- Helppokäyttöinen sekä työntekijöille, että esihenkilöille
- Toimii myös hajautetuissa ja tapahtumapainotteisissa organisaatioissa: ajasta, paikasta tai teknisestä osaamisesta riippumatta
- Projektikohtainen tuntiseuranta
- Avustusten ja hankkeiden raportointi on täsmällistä ja luotettavaa.
- Valmiit työaika- ja projektiraportit
- Säästää aikaa ja vähentää virheitä palkanlaskennassa ja rahoittajille raportoinnissa. Mahdollisuus myös omien raporttien räätälöintiin.
- Selkeät hyväksyntäprosessit
- Esihenkilöt voivat hyväksyä työtunnit muutamalla klikkauksella.
- Integraatiot Fennoan ja muiden järjestelmien kanssa
- Laadukas palkanlaskenta-aineisto suoraan Neptonista
"Neptonissa parasta on nykyaikaisuus. Olemme päässeet eroon papereista, niiden lähettämisestä ja ylimääräisistä Exceleistä. Kaikki sujuu sähköisesti, myös hyväksynnät ja tiedonsiirto esimerkiksi palkanlaskentaan. Pääkäyttäjätyökalut ovat monipuoliset ja määrityksiä ja muutoksia voi laajasti hallinnoida itse."
kysymyksiä ja vastauksia
1. Miten työntekijät kirjaavat työajan Neptonissa?
-
Mobiililla, selaimella tai fyysisellä päätelaitteella. Työaikaa voidaan kirjata reaaliaikaisesti tai syöttämällä tapahtumia etu- tai jälkikäteen. Monesti esimerkiksi lomat ja poissaolot halutaan syöttää järjestelmään jo ennakkoon, kun ne ovat tiedossa.
2. Tukeeko Nepton TES-laskentaa?
-
Kyllä – se laskee automaattisesti esimerkiksi lisät, ylityöt ja työaikapankkikertymät. Määritykset räätälöidään järjestelmään aina asiakaskohtaisesti.
3. Miten työvuorosuunnittelu toimii Neptonissa?
-
Työvuorot voidaan suunnitella Neptonissa omassa osiossaan, jossa voidaan tehdä helposti suunnitelmat pidemmillekin jaksoille. Neptonissa voidaan luoda myös kiertäviä vuoroja mm. teollisuuden alan tarpeisiin käyttämällä vuorokalentereita. Kun vuorot julkaistaan Neptonissa, ne tulevat näkyviin työntekijälle työajan kalenteriin.
4. Voiko Nepton integroitua palkanlaskentaan tai ERP:iin?
-
Kyllä. Neptonilla on valmiita integraatioita sekä avoin rajapinta. Tapahtumien vienti ja tuonti onnistuu myös SFTP-yhteydellä.
5. Miten poissaolot ja lomat hallitaan Neptonissa?
- Työntekijä voi tehdä poissaolopyynnön, joka menee esihenkilölle hyväksyntään. Poissaolot/lomat voi kirjata myös suoraan ilman pyyntöä, mikäli näin on järjestelmään määritelty. Lomapäiviä voidaan joko kerryttää Neptonissa kirjattujen tapahtumien mukaan tai hallita manuaalisesti. Poissaoloista ja lomista on saatavilla myös erilaisia valmiita raportteja, joilla esihenkilö voi seurata tilannetta.
kysymyksiä ja vastauksia
1. Miksi työajanseurantajärjestelmä kannattaa ottaa käyttöön?
- Työajanseuranta varmistaa läpinäkyvyyden, lainmukaisuuden ja tehokkuuden, helpottaa projektinhallintaa sekä tukee työntekijöiden hyvinvointia ja tasapainoista työkuormaa. Työajanseurantajärjestelmällä voidaan automatisoida TES-laskenta ja tuottaa valmista aineistoa esimerkiksi palkanlaskentaan, mitkä yhdessä vähentävät virheitä esimerkiksi palkanmaksussa.
2. Miten työntekijät kirjaavat työajat?
-
Tavallisimmin mobiililla, selaimella, leimauspäätteellä tai QR-koodilla.
3. Miten TES-säännöt huomioidaan?
-
Järjestelmästä riippuen voidaan ohjelmoida esimerkiksi työehtosopimuksen lisät ja ylityörajat. TES-sääntöjen avulla työntekijän kirjaamaa työaikaa tulkitaan automaattisesti muun muassa kellonajan ja viikonpäivän mukaan. Monesti myös esimerkiksi liukumatunteja voidaan kerryttää ja käyttää työajanseurantajärjestelmässä.
4. Voiko työajanseuranta integroitua palkanlaskentaan?
-
Kyllä. Tuntitiedot voidaan monista järjestelmistä siirtää suoraan palkkalaskentaan vähentäen manuaalista työtä.
5. Mitä raportteja työajanseurannasta saa?
-
Esimerkiksi työaikatunnit, poissaolot, ylityöt, työaikapankki sekä kustannuspaikka-/projektiraportointi.
Kiinnostuitko? Soita Jaakolle!
Tehdään järjestönne taloushallinnosta ja työajanseurannasta kevyempää!
Puhelu auttaa vastaamaan seuraaviin kysymyksiin:
Voit myös varata haluamasi ajan Jaakon kalenterista!
Varaa 15 min Teams-keskustelu tästä:
Tai täytä lomake ja palaamme mahdollisimman pian!